tiistai 29. huhtikuuta 2014

Asiaa kiertueesta

Eräs lukija pyysi mua tekemään postauksen seuraavasta aiheesta:

Eli pojilla on nyt takana kaksi keikkaa Where We Are -kiertueelta. Useita ihmisiä on viety päivystykseen, sillä meno noilla keikoilla on ollut mahdotonta. Alla olisi erään fanin kertomus keikasta, jolla hän oli mukana.

"Jo kaksi tuntia ennen konsertin alkua ihmiset tönivät toisiaan ja yrittivät päästä lähemmäs eturiviä, huomioimatta ympärillään olevien ihmisten turvallisuutta tai hyvinvointia. Jopa kaksi tuntia ennen konserttia tyttöjä kannettiin yleisöjoukkojen läpi kankaiden avulla, koska he olivat joko pyörtyneet tai saaneet paniikkikohtauksen ympäröivän väkijoukon vuoksi. Takanani olevalla tytöllä oli astma. Toivon, ettei minun tarvitse painottaa sitä, kuinka vakava paniikkikohtaus voi astmaatikolle olla.

Noin tunnin kuluttua tilanne oli vielä pahempi. Ihmiset tönivät yhä enemmän ja enemmän, monet tytöt itkivät ja yhä useampia tyttöjä kannettiin ulos. Olet siellä (minä olin siellä) seisomassa ja mietit samalla, ettei tilanne voi oikeasti olla niin paha, ja että noiden tyttöjen (jotka pyörtyilivät yms.) täytyi olla vain poikkeustapauksia. Samalla pidät kiinni yhä tiukemmin ja odotat kärsivällisesti konsertin alkua.

Turvamiehet alkoivat jakaa vettä, jotta ihmiset rauhottuisivat: väkijoukon keskellä oli erittäin kuuma. Yhdessä vaiheessa poliisien ja palomiesten täytyi mennä väkijoukon keskelle ja yrittää saada aikaan jonkinlaista järjestystä. He onnistuivat pidättelemään väkijoukkoa vähän, mutta sekasorto jatkui silti.

Kun lämppäri lopulta aloitti, helvetti repesi.

En ole eläissäni nähnyt niin monen ihmisen käyttäytyvän kuin eläimet. Aloitin konsertin toisesta rivistä — olin jonottanu noin klo: 14.00 asti ja tuolloin kello oli 19.00. Voitte vain kuvitella, kuinka väsynyt ihminen on seisottuaan samassa asennossa niin kauan. Lämppäri aloitti laulamisen ja yleisö villiintyi. Ihmiset tönivät jokaisesta kulmasta, ja itse seisot liiskautuneena muiden ihmisten keskellä. Rintakehäni oli kiinni edessäni seisovan ihmisen selässä, takana oleva henkilö repi hiuksiani, ja käteni olivat jumissa sivuillani olevien ihmisten vuoksi. Ei ollut tilaa liikkua tai edes hengittää.

Silti se oli vielä siedettävää.

Sitten One Direction ilmestyi lavalle. Ihmisrivistö muuttui mereksi, joka tuli ja meni riepotellen ihmisiä siinä samalla. Ihmiset tönivät edestakaisin - monet tytöt kaatuilivat, jotkut joutuivat melkein tallotuiksi. Meinasin kaatua ja jouduin ottamaan tukea vieressäni olevalta tytöltä, samalla nyrjäytin nilkkani. Ihmisiä lyötiin ja tallattiin. Ihmiset tarttuivat minuun - kynsivät minua -, jotta pääsisivät lähemmäs eturiviä. Paitani repeytyi, kun ihmiset repivät minua olkapäistäni. Ihmiset tönivät niin paljon, että minun täytyi ottaa muutama askel taaksepäin ja yhtäkkiä minut oli raahattu kaksi riviä taemmas.

En voi täysin kuvailla sitä, kuinka innoissani olin ollut tästä konsertista jo kuuden kuukauden ajan. Tai sitä, kuinka riemastuksissani olin siitä, että olin saanut paikan toisesta rivistä.

Mutta enää en voinut sietää sitä. En nähnyt mitään - en lavalle, koska turvamiehet seisoivat aitojen edessä estäen samalla näkyvyyden, en ruuduille, koska vieressäni olevat ihmiset estivät näkyvyyden (olen lyhyt), enkä myöskään keskellä olevalle lavalle, koska se oli liian kaukana. Olin hukkuneena yleisöjoukkoon, työnnettynä sivulle ja se oli yksi pahimmista kokemuksistani ikinä.

Silloin tein päätöksen lähteä. Minun täytyi töniä tieni eteen ja tarttua poliisin käteen, jotta he saivat vedettyä minut aitojen läpi. Voitte vain kuvitella, kuinka sydäntäsärkevää oli lähteä edestä, kun olin seissyt siellä jo kuusi tuntia, mutta en kestänyt sitä.

Lähtöni jälkeen (kerkesin kuunnella noin yhden biisin ennen lähtöä) poikien täytyi keskeyttää esiintyminen kaksi kertaa ja käskeä ihmisten lopettaa töniminen. Tiedän, että kaikki tämä on jo Tumblr'ssa ja ihmiset kuvittelevat, että on suloista, että pojat ovat huolissaan. Mutta teillä ei ole aavistustakaan siitä, millaista se oli. Liam sanoi jatkuvasti, että tilanne oli menossa vaaralliseksi, ihmiset loukkaantuivat, useita tyttöjä jouduttiin kantamaan ulos. Harry näytti huolestuneelta.

Tilanne oli paha.

Ei ole mitään, jota voisin enää tehdä konsertille, jonka jouduin käymään läpi. Mutta toivon todellakin, että tämä voisi olla jonkinlainen neuvo, apu, kaikille muille, jotka ovat menossa konserttiin, etenkin Etelä-Amerikkaan. Fanit ovat nälkäisiä pojista, ja tuo nälkäisyys on vaarallista.

Se, mitä yritän tässä sanoa:

Olkaa varovaisia. Huomioikaa muut. Käyttäytykää. One Direction on tekemässä maailmankiertuetta, ja kyllä, se tekee meidät todella onnelliseksi ja innoikkaiksi. Mutta älkää menkö asioiden yli. Muistakaa, että henkilöön, jota tönitte, sattuu. Henkilö, jota työnnätte takaapäin, saattaa itkeä."

Eli ihan yleisesti kaikille konsertteihin menijöille: muistakaa käyttäytä asiallisesti ja huomioikaa myös muut paikalla olijat. 

27 kommenttia:

  1. Olipa pysäyttävä kirjoitus! Itse en millekään kiertueen keikalle ole menossa, mutta te, ketkä olette: OTTAKAA NYT HYVÄT IHMISET OPIKSENNE TUOSTA KERTOMUKSESTA JA KUNNIOITTAKAA SIELLÄ OLEVIA MUITA FANEJA! Kaikke te olette saman arvoisia, eikä kenelläkään ole oikeutta tönia yms., aiheuttaa toiselle mitään pahaa! Voin vaan kuvitella, miltä tosta tytöstä tuntu: odottanu keikkaa puol vuotta+samana pvänä sisään pääsyä melkein koko pvän ja sit saa kuunnella yhen biisin! Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu seistä satojen, jopa tuhansien ihmisten saartamana, jotka vieläpä kiljuvat kuulon pilalle+ sitte tönivät, repivät hiuksista, raapivat, mitä ikinä kuvitella saattaa! Se, jos mikä on kauheeta, eikä tollasesta nauti kukaan! :/
    Toivottavasti tytölle hyvitettiin tuo sattunut mielipaha+fyysinen haitta... :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon niin samaa mieltä sun kanssas! En tajuu miten joku voi olla niin itsekäs et antaa toiseten tallautuu jalkoihin et ite näkee ite pääse parhaalle paikalle?!?! En vaan tajuu oon niin vihanen siitä ettei ihmiset osaa käyttäytyy ja vaikka pojat sano siit ni ne ei kuuntele mitä hittoa oikeesti?!?!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että otit asian esille täällä! Kiitos! :) t. kyseisen linkin linkittänyt

    VastaaPoista
  4. Inhottavaa,jos poikien täytyy keskeyttää keikka kesken ihan vaan niiden yli-innokkaiden fanien takia ja Liam on joutunu sanoon viel monta kertaa samasta asiasta!
    Ja tosi hyvä juttu,et teit tämmösen postsuksen :-)

    VastaaPoista
  5. Oh my...
    Rupesin melkee itkee ku luin tota :(
    Aika suuri päätös oikeesti lähtee pois ssieltä

    VastaaPoista
  6. mä en ainakaan kehtais melkein pahoinpidellä tuntemattomia saadakseni paremman paikan itelleni, oli sit vaikka ne Directionin tai 5SOS:in konsertti. Toi olis tosi vaarallista, ja onhan niistä juttuja uutisissakin joskus, kun joku onneton jää jalkoihin ja tallautuu kuoliaaks.

    VastaaPoista
  7. Millä keikalla tää fanl oli ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perun keikalla, eli 27.4 olleella keikalla. Mutta tuo meno on ollut samanlaista kyllä ihan molemmilla keikoilla :/

      Poista
  8. Ensinnäkin kiitos Hello että postasit tämän ja sinä joka tämän linkitit. Tuo tarina oli tosi kauhea ja tuntu pahalta koska
    tämä tyttö oli oottanut monta monta tuntia päästäkseen toiselle riville
    sitte hullut fanit talloo ja repii vaatteet ja sit joutu lähtemään pois. Ja se olis voinu olla hengenvaarallista!
    Joten; sitä en ymmärrä miksi ihmeessö nuita permantoja ei voida penkittää?? Se olis jo huomattavasti turvallisempaa kaikkien kannalta ja olisi mukavempaa kun sais välillä vaikka istua(jos malttaa hah). Toivottavasti järjestäjät ottaisivat tämän huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt seuraavaan keikkaan on ainakin penkitetty ne kaksi ensimmäistä lohkoa, ja mitä luultavammin tällä järjestelyllä mennään Etelä-Amerikan kiertueen loppuun asti :)

      Poista
    2. no se parantaa jo paljon asiaa! itse en valitettavasti ole wwat menossa mutta silti huolettaa nää asiat :D

      Poista
    3. Aloin myös itkemään tuon lukiessani. Olen todella lyhyt alle 13v. Olen odottanut keikkaa niiiiiiiin paljon siitä asti kun sain tietää pääseväni 1Dn keikalle Ruotsiin. Nyt minua alkoi todella pelottaa. Ei itseni vaan äitini puolesta. Hän on uhrautunut lähtemään kanssani keikalle ja ostanut liput jne. Hän pyörtyy helposti ahdistavissa tilanteissa. Mitä jos Äitini pyörtyy. En ehkä mahdu/pysty paniikissa auttamaan!! Toivon todella että Tukhomaan tulee penkit myös vihreälle alueelle! Mutta mietin myös sitä että kaikki kiipeisivat seisomaan niiden päälle jolloin vaara olisi kaksinkertainen ja takana olevat hermostuisivat ja kiipeisivat itsekkin tuoleille ja pien kaikki seisovat tuoleilla ja tönivät toisiaan alas...:( KÄYTTÄYDYTÄÄN ASIALLISESTI VAIKKA OLTAISIIN KUOLEMASSA SIIHEN ILOON ETTÄ POJAT OVAT LÄHELLÄ!!!!!!!!!!

      Poista
  9. Voi kamala! Voin vain kuvitella miltä tytöstä tuntui. Itse en edes osannut kuvitella et tollasta vois sattua...

    VastaaPoista
  10. Sitä luulee että keikoilla kaikilla olisi hauskaa ja fiilis katossa, ihmiset olisivat kuin yhtä perhettä mut jotku ei vaan osaa käyttäytyä... Harmittaa tosi paljon niiden puolesta joille kävi jotain! :-(

    VastaaPoista
  11. huhhuh...ihan järkyttävää D: miten ihmiset voi käyttäytyä tollei? Eikö niitä yhtään kiinnosta että muihin sattuu? Ja ton kirjottajaa kyllä käy sääliks kun ensin on odottanu innoissaan että pääsee keikalle ja siellä sitten monta tuntia seisonu ja ihmiset rupee käyttäytyy tollei :( kova paikka lähtee vaa pois sieltä...itse en varmaa olis pystyny vaa lähtee :(

    VastaaPoista
  12. Olipa aika pysäyttävä teksti... tuntuu pahalta sen tytön puolesta :( en kyllä pysty ymmärtään miten ihmiset pystyy tekeen toiselle noin!

    VastaaPoista
  13. Pelottavaa.Ymmärrän et ihmiset on innoissaan mut ei nyt sentään väkivaltasii.Kurjaa kun muita tönitään ja ihmiset kaatuu

    VastaaPoista
  14. Vittu mua niinku raivostuttaa noi tyypit tua keikal jotka on väkivaltasii päästäksee lähemmäks poikii siis ihan jumalauta hirveetä ja käy sääliks noita järkevii tyyppei!

    VastaaPoista
  15. Oon menossa kesällä Ruotsiin keikalle ja se on mun eka iso keikka jos nyt rehellisesti puhun niin pelottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin olen menossa Ruotsin keikalle, olin viime kesänä TMH tourilla Ruotsissa. Siellä meno oli rauhallista, ei tönitty vaan kaikki nautti keikasta ihan rauhassa. Yhden ihmisen näin vietävän pois, ilmeisesti pyörtynyt. Toivotaan että jatkossakin menee yhtä hyvin kun TMH-tourilla :)

      Poista
  16. Ihan sairasta että viiden pojan "takia" ihmiset alkavat käyttäytyä kuin eläimet! Itse suorastaan järkytyin!!

    VastaaPoista
  17. Aivan järkyttävää!!!menin itsekkin iha sanattomaks!!!!!

    VastaaPoista
  18. Itse menen wwa-tourille Kööpenhaminaan, meillä on istumapaikat niin varmaan turvallisempaa, mutta kyllä silti pelottaa hieman :/

    VastaaPoista
  19. herranjumala, ihan kamalaa! ite oon menossa nyt permannolle ruotsin keikalle ja pelottaa ihan sairaasti ainaki nyt tän kirjotuksen jälkeen!

    VastaaPoista
  20. Oliko toi tyttö suomalainen? Vai onks toi teksti vaan suomennettu? Järkytti toi kuitenkin ihan hirveesti mäkin melkein itkin tota lukiessani. Voimia tolle tytölle ja toivottavasti se pääsis joskus uudestaan PALJON rauhallisemmalle 1D:n keikalle....

    VastaaPoista
  21. Kuulostaa aika kauheelt :/ mut pakko sanoo et ku olin tulo keikal ruotsis ni se meno oli ihan erilaista, kukaa ei pahemmi töniny tai muuta ja oli kyl aika hyvin tilaaki vaik olin tosi Lähe lavaa, mut voin kuvitella mikä tilanne siel amerikas oli

    VastaaPoista