lauantai 30. kesäkuuta 2012

Osa 4

Lokakuu 2013. Vihainen Liam Payne sanoo One Directionin faneille, että he ärsyttävät kaikkia, kun soittelevat ryhmän hotellihuoneisiin. Liam pahoitteli myöhemmin..
Toinen juttu mistä pidämme sinussa on ,ettet pelkää sanoa mitä mielessäsi on.
Minun täytyy myöntää, että se meni vähän happamaksi yhdessä vaiheessa. En tarkoittanut, että minut tulkittaisiin siten Twitterissä. Mutta toisinaan jotkut asiat ärsyttävät minua. Muistan tämän yhden kerran, kun olin sängyssäni viideltä aamulla, ja hotellin ulkopuolella oli tuhansia ihmisiä - mitä tietenkin rukoilet urasi puolesta - mutta laulaminen ei vain loppunut, ja vaikka näin jälkikäteen näen myös hauskan puolen, niin siinä hetkessä en, ja halusin vain nukkua. Muistan kuinka käytin seuraavat kaksi tuntia etsien korvatulppia.
Se kaikki on osa työtä, eikö vaan?
Minulle se on hullu tilanne. New York on tosi hullu paikka. Ensimmäisen kerran, kun menin sinne, se oli järjetöntä. Paparazzit kuvasivat minua ja tyttöystävääni Sophiaa, ja kun salamavalot sammuvat, et voi nähdä minne olet menossa, joten yritin parhaani päästäkseni läpi. Fanit kulkivat perässäni kysellen kuvia, mutta en vain voinut. Juttu on niin - ja toivon että fanit tietävät - en ole heille ilkeä, vaikken ottaisikaan kuvia heidän kanssaan, yritän vain selviytyä hankalasta tilanteesta. Se on todella painostava tilanne. Kukaan ei voi kouluttaa sinua siihen. Se on röyhkeää ja todellista, etkä voi pysäyttää sinua kuvaavia ihmisiä, etenkään jos sinun täytyy olla tietty hahmo.
Saatko ikinä mahdollisuutta kävellä kadulla kuin tavallinen ihminen?
Oli yksi kerta, kun olimme tekemässä Good Morning America -ohjelmaa, ja minä ja kaverini menimme Times Squarelle ja vain istuimme siellä, eikä kukaan tiennyt että olimme siellä. Katselimme vain ympärillemme, ja se oli kaunista.
Oli yksi hulvaton videoklippi viime vuodelta, jossa poseerasit selfieissä fanien kanssa punaisella matolla - ja suupielesi valahtivat valokuvien ottamisen välillä.
Aa niin, se! Olen rehellinen, se oli villin juhlimiskauteni aikana. Kun suuntasimme tähän tapahtumaan, ajattelin, että miksen pitäisi vähän hauskaa etukäteen  ja otin muutaman drinkin - mutta se meni liian pitkälle. Ja kun saavuin perille, näin valtavan tyttölauman ja se oli musertavaa. Olimme työskennelleet koko päivän, joten olin väsynyt, mutta sanoin itselleni, että otan niin monta kuvaa kuin voin, niin nopeasti kuin voin. Joten, mitä näit klipissä oli käytännöllisempää, kuin 'voi hyvän tähden', miltä tosin taisin näyttää. Päässäni olin huolissani, sillä olin punaisella matolla ja hieman humalassa.
Kännissä punaisella matolla? Järkyttävää!
Se on vaikeaa, koska emme pysty juhlimaan palkintoja kovin usein. Olin päättänyt, että pitäisin hauskaa. Minua ei haittaa olla rehellinen noista asioista. Jotkut saattaisivat sanoa 'voi ei, hän oli humalassa', tai mitä vaan, mutta en ole täällä ollakseni roolimalli. On hankalaa kestää se paine, kun olet niin nuori. Tulen vielä mokailemaan aika ajoin. Kaikki tekevät niin. Olen vain ihminen, ja joskus lasken suojamuurini liian alas.
Ajattelitko koskaan 'En tahdo tätä enää'?
Rakastan todella mitä teen. Musiikista on tullut tärkein osa minua. Mutta minulla on vaikeuksia työn tuoman huomion kanssa. Mutta minun täytyy vaalia sitä: tässä jutussa ei ole stop -nappulaa. On vääjäämätöntä, että minulle tulee huonoja hetkiä - mutta en aio mennä Lindsay Lohanin tasolle.

Niinkuin ettet käyttäisi alusvaatteita, vilauttelisit paikkojasi ja menisit sekaisin?

Olen tosissani sen kanssa. En yritä esittää ketään muuta. Tulee olemaan aikoja, jolloin en halua ottaa kuvaa, ja aikoja, jolloin olen ihastuttava. Julkkismaailmassa kun tapaat jonkun ensikertaa, sinut tuomitaan välittömästi. On hankalaa pitää tiettyä kuvaa yllä jatkuvasti, etenkin kun olet vain 22. Toisinaan herään aamulla, ja voin olla synkistelevä teini ja sanoa: 'En halua tehdä tätä tänään', mutta kun menet ulos sieltä ja huomaat 60000 ihmistä katsomassa sinua, on hankalaa olla pitämättä hauskaa.